Mieskuoro Sirkat

Hannu Ikonen

Hannu Ikonen

Mieskuoro Sirkat on vuodesta 2001 alkaen julkistanut vappukonsertissa valintansa vuoden Kulttuurisaunotettavaksi. Valinnan perusteista mainittakoon, että kulttuurisaunotettavaksi ei voi hakea tai anoa, eikä nimitystä saa myöskään lahjomalla. Kulttuurisaunotettavaksi voi tulla vain toimimalla kulttuurin hyväksi Jyväskylän seudulla.

Mieskuoro Sirkkojen johtokunta päättää valinnan kriteerit vuosittain. Tavoitteena on, että arvioitaessa kulttuurisaunotuksen mittapuun mukaista toimintaa kulttuurin eri aloja kohdellaan tasapuolisesti.

Vuonna 2012 me Sirkat haluamme Kulttuurisaunotettavan nimityksellä tuoda esiin henkilön, joka on laajasti ansioitunut koulutuksen, kulttuurin ja musiikin saroilla. Häntä voidaan kutsua kulttuurialan moniottelijaksi.

Kulttuurisaunotettavamme on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta opintoaineinaan filosofia, taiteentutkimus, kasvatustiede ja aikuiskasvatus. Hänellä on lisäksi opintoja Sibelius Akatemiassa sekä Keski-Suomen Konservatoriossa.

Saunotettavallamme on ollut ja on edelleenkin useita kansallisia ja kansainvälisiä opetus- ja kulttuurialan luottamustehtäviä. Hän on mm. Jyväskylän Konserttisalin hanketukiyhdistyksen hallituksen jäsen, SULASOL:n Sekakuoroliiton taiteellisen toimikunnan jäsen ja Jyväskylän Kesäyliopiston hallituksen jäsen.

Saunotettavamme on vankka lastenkulttuurin puolestapuhuja. Esimerkiksi Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis on lähellä hänen sydäntään. Hän itse on kasvattanut monipäisen musiikin saralla ansioituneen lapsijoukon. Elikkä puuhaa on ollut kotioloissakin.

Häntä itseään voidaan hyvällä syyllä kutsua myös muusikoksi. Hän on erinomainen pianisti, toiminut mm. Sirkkojen joulukonsertissa ja 110-vuotisjuhlakonsertissa säestäjänä. Hän on toiminut Jämsänkosken Laulumiesten taiteellisena johtajana ja toimii tällä hetkellä kahdettakymmenettä vuotta Jyväskylän Studiokuoron taiteellisena johtajana.

Mieskuoro Sirkkojen vuoden 2012 kulttuurisaunotettava on Jyväskylän ammattikorkeakoulun koulutuksen kehittämispäällikkö Hannu Ikonen.

(Veikko Tissarin puhe vappukonsertissa 1.5.2012).

Viimeksi päivitetty: 3.11.2017