Mieskuoro Sirkat

Vuoden 2014 kulttuurisaunotettu on Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistys eli Jelmu. Se perustettiin vuonna 1989 ja merkittiin yhdistysrekisteriin 1990. Yhdistys on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys, jonka toiminta perustuu vapaaehtoistyöhön. Vuosittain Jelmu ry:n jäsenmaksun maksaa noin tuhat henkilöä.

Jelmu hallinnoi Lutakon tanssisalia ja vastaa keikkojen käytännön järjestelyistä. Vuosittain keikkoja on 120–150 ja niissä käy noin 35000–40000 musiikinystävää. Keikkatoiminnan lisäksi Jelmu ylläpitää Lutakossa kahtakymmentä treenikämppää.

Jelmun vuosibudjetista suurin osa katetaan omalla toiminnalla eli lippu- ja myyntituotoilla, muulla omalla varainhankinnalla sekä muun muassa vuokraamalla talon tiloja erilaisiin tilaisuuksiin. Vain marginaalinen osuus budjetista tulee erilaisina avustuksina.

Jelmun toiminnanjohtaja on Jonna Paananen ja hallituksen puheenjohtaja Jeni Korpinen. Keikoista vastaa promoottori Raine Pulkkinen. Jelmussa työskentelee vakituisesti neljä palkattua työntekijää, joiden lisäksi toiminnassa on mukana vaihtelevasti siviilipalvelusmiehiä ja harjoittelijoita sekä noin sadan aktiivisen vapaaehtoisen joukko.

Jelmun ensimmäisten 20 vuoden tarina kerrotaan Tomi Tuomaalan kirjoittamassa kirjassa "Schaumaninkatu 3 – Tanssisali Lutakko 1990–2010". Ihmeellisessä selviytymistarinassa lukuisia kertoja tuhoon tuomittu yhdistys nousee yhä uudelleen jaloilleen, purkutalosta tulee suojelukohde ja Tanssisali Lutakosta yksi Suomen tärkeimpiä rock-klubeja.

Viimeksi päivitetty: 15.8.2017