Kasvatustieteen maisteri Antti Niskasen työskentelee päätyökseen Jyväskylän kaupunginteatterin teatterikuraattorina ja hoitaa Keski-Suomen Kulttuurirahaston asiamiehen tehtävää oman toimen ohella.
Niskanen on työskennellyt näyttelijänä Seinäjoen ja Jyväskylän kaupunginteattereissa v. 1993–2007, luokanopettajana v. 2007–09 ja vuodesta 2009 lähtien nykyisessä tehtävässään yleisötyön kehittämistehtävässä kaupunginteatterissa. Uralla on myös filmirooleja.
Niskanen on monipuolinen kulttuurialan sekatyö- ja luottamusmies. Hän on toiminut sivistyslautakunnassa, valtuustossa, perusturvalautakunnassa sekä koulutuskuntayhtymän, näyttelijäyhdistysten ja teatterin johtoryhmän luottamustoimissa. Hän on myös opiskellut laulua, esiintynyt laulunäytelmissä ja ohjannut harrastajateattereiden produktioita sekä käsikirjoittanut esityksiä.