Vuoden 2008 kulttuurisaunotettu, kaupunkineuvos Jaakko Lovén (12.11.1931–21.10.2016) oli syntynyt Viipurissa, josta perheen evakkotaival kulki Laukaan Vatian kylän kautta Jyväskylään. Hän oli ylioppilas Jyväskylän Lyseosta, suorittanut sosionomin tutkinnon Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa, yhdyskuntasuunnittelun jatkokoulutuskurssin Teknillisessa Korkeakoulussa ja liikkeenjohdon kurssin Lifimin Liikkenjohdon Instituutissa.
Jaakko Lovén työskenteli Haapaveden kunnan sosiaalisihteerinä, Keuruun kunnan sosiaalisihteerinä ja kunnanjohtajana 1961–1966, Jyväskylän maalaiskunnan kunnanjohtajana 1966–1974 ja Jyväskylän kaupunginjohtajana 1975–1994. Viranhoidon ohessa hän toimi myös kouluttajana Kunnallis- ja Kaupunkiopistossa.
Jaakko Lovénin tapasi golfkentältä kesäisin ja tenniskentältä talvisin. Urheilu-uran kohokohta oli osallistuminen legendaariseen Kirin edustusjoukkueeseen. Hän oli aktiivinen harrastaja, taustavaikuttaja, toimija ja keskustelija yhteiskunnallisissa asioissa ja kulttuurin alalla. Hän halusi vaalia Jyväskylää merkittävänä arkkitehtuurikaupunkina. Hänen johtajakaudellaan toteutettiin mm. Jyväskylän uusi kaupunginkirjasto ja teatterirakennnus, Lyseon ja Nikolainkulman peruskorjaukset. Viimeiseksi jääneessä lehtihaastattelussaankin (KSML 23.10.2016) hän esitti huolensa tämän perinnön katoamisesta: "Peruskorjausten siirtäminen ja kohteiden rapistuminen kuvaavat ajan henkeä: antaa mennä kun on alamäki. Heikosta taloudesta saa tekösyyn, jonka nojalla voi heittää arvokkaan pois ... kaupungin pitäisi pitää yllä henkistä pääomaa, johon kuuluvat yliopisto, koulut, museot, orkesteri, teatterit, kaikki ihmistä henkisesti rikastutava."
Hän ilmoitti motokseen:
Ilman utopioita on vaikea elää