Tänä vuonna Sirkat ovat valinneet Kulttuurisaunotettavaksi kanttori Sirpa Lampisen, joka on omalla toiminnallaan tehnyt todeksi osallistavan kulttuuriharrastuksen myönteisiä vaikutuksia arkiseen jaksamiseen. Monet meistä, niin nuorista kuin aikuisemmistakin, tarvitsemme valmentajia ja ohjaajia rohkaistuaksemme kokeilemaan ja harrastamaan taiteiden eri muotoja: laulamaan, soittamaan, maalaamaan, tanssimaan jne. Tulokset näkyvät ja kuuluvat muille, mutta tekemisellä on suurempi merkitys toimijalle itselleen. Harrastaminen voi olla seikkailu ja tutkimusmatka omaan itseen ja omiin henkisen voimavaran lähteisiin – jaksamisen ja hyvinvoinnin peruselementteihin.
Kulttuurisaunotettavamme on rantautunut perheineen Jyväskylään vasta 2005. Sitä ennen hän on toiminut musiikin ammattilaisena viitisen vuotta Helsingin seudulla ja viisitoista vuotta Lohjalla. Jo niiltä ajoilta hänen toiminnastaan kuultiin täällä saakka. Kanttorina hän on tottunut laulattamaan kaikenlaisia ihmisiä, mutta sen lisäksi hän on paneutunut aiheeseen pintaa syvemmältä mm. perustamalla Kuokkalan alueseurakuntaan Kehittyvät Laulajat -kuoron ja julkaisemalla viime vuoden joulukuussa kirjan ”Parasta on laulaa – Lauluja laulamattomille”.
Haluamme tällä nimityksellä osoittaa arvostusta kanttori Sirpa Lampisen työtä kohtaan. Kannustamme samalla kaikkia keskisuomalaisia harrastamaan kulttuuria oman hyvinvointinsa edistämiseksi. Toivomme, että Kulttuurisaunotettavallamme on vielä pitkään palava innostus ohjaustyöhön niin laulamattomien kuin paljon laulaneittenkin keskuudessa.