Villa Rana on mieskuoro Sirkkojen kulttuurisaunotettava 2024
Kulttuuritalo Villa Rana on kolmivuotisen toimintansa aikana osoittanut
merkityksensä kulttuuri–Jyväskylän sykkivänä keskuksena. Villa Rana täydentää
paitsi kulttuurihistoriallisesti merkittävää Seminaarinmäen tiede‐, sivistys– ja
kulttuuritarjontaa, elävöittää myös poikkeuksellisella tavalla koko kaupungin
muutenkin vilkasta kulttuurielämää.
Arkkitehti Yrjö Blomstedtin suunnittelema, vuonna 1905 valmistunut sammakkotalo
suunniteltiin alun perin käsityönopettajien koulutusta varten ja sittemmin se tuli tutuksi lukuisille
historian ja etnologian opiskelijoille. "Rana" on latinaa ja tarkoittaa sammakkoa ja talo onkin saanut nimensä näistä
veikeistä eläinfiguureista joita voi löytää kiertämässä talon seinustoja.
Nykyisin tätä sivistyksen perinnettä jatkavat talossa toimivat taiteen vapaan kentän
toimijat Jyväskylän festivaaliyhdistys, Keski-Suomen elokuvakeskus,
Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis, Keski-Suomen Tanssin Keskus ja Teatterikone,
jotka tuottavat Villa Ranan kahdessa salissa lukemattomia kulttuurielämyksiä
laajalle yleisöjoukolle kaikissa ikäryhmissä. Villa Rana on myös useiden muiden
kulttuuritoimijoiden koti, myös kuorojen.
Kulttuuritalo Villa Ranassa järjestetään vuosittain lähes 700 tapahtumaa, joissa käy
yhteensä yli 25 000 kuulijaa, katsojaa ja kokijaa. Villa Rana on siis nimensä
mukaisesti kulttuurin talo, joka tarjoaa ympäri vuoden pieniä ja suuria elämyksiä
kaikille kaupunkilaisille ihan meille jokaiselle.
Vuoden kulttuurisaunotettava nimityksen vastaanotti Villa Ranan
toiminnassa sen perustamisesta lähtien mukana ollut ja talon syntyyn vahvasti
vaikuttanut Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Kyösti Ylikulju.
Kuvassa vasemmalta Sami Tiihonen, Kimmo Suortamo, Kyösti Ylikulju, Kimmo Tuuri, Juha Saariaho ja Esa Koskela